torstai 29. huhtikuuta 2010

Nyt niitä saa - asukuvia siis

Tänään aamupäivästä vein tavarat kirppikselle, tai siis ensimmäisen erän niistä. Kyllä tämä kirppistely käy ihan työstä jo, eilen hinnoittelin niitä sellaiset 3 tuntia ja sitten meni ainakin tunti niiden laittamiseen tänään kirppiksellä.

Kirppiksen jälkeen pyörähdin kaupungilla ja parissa kaupassakin tuli käytyä (ja jotakin myös ostettua).
Jouduin muuten viemään viime weekendinä ostamani kellon jo pariston vaihtoon, oli siis hetken aikaa kaupan vitriinissä odottanut ostajaansa. Kun menin hakemaan kelloa liikkeestä patterin vaihdon jälkeen, niin minulle ilmoitettiin, että kansi ei suostu menemään enää paikalleen. Kello jäi liikkeeseen vielä huoltoon ja ensi viikolla saan sen vasta hakea. Ostopaikkaan en sitä viitsi viedä, kun en ostanut sitä täältä.

Tämän näköisenä lähdin asioille. Kuvien laatu on t o d e l l a huono, peilin kautta kuvaaminen oli ainut vaihtoehto, kun mieskin on töissä. Ajastin tuossa kamerassa toki on, mutta sopivan kuvaustason löytäminen tästä kämpästä on vaikeaa. Ellen sitten jatkossa opeta Elviraa ottamaan kuvia. :D


Tunika Evans. Ostettu jo useampi vuosi sitten!
Farkut Evans.
Evansin tunikan alla on vielä Gina Tricotin härpäke toppi.
Kaulassa Evansin "timantti"riipus. Evans puetti siis tämän pikku possun tänään.


Päälle laitoin vielä Evansin armeijan tyylisen takin, joka on ostettu pari vuotta sitten.


Hiuksissa on Lindexiltä hankittu rusettipanta ja SNÖ:n korvakorut, jotka näkyy aika huonosti. Varsinainen mestarikuvaaja olen näköjään..


Olalle vielä uusin laukku hankintani, eli O.I.S in laukku. Ostin tämän muuten Jyväskylän Aleksi 13:n liikkeestä.


Ja tämän bikertakin päätin kotiuttaa pari tuntia sitten KappaAhlista, sain sen 25% alennuksella, kun kanta-asiakas olen.

Tänään pitää illaksi vielä miettiä vaatteet, kun menen meikkikutsuille tutun luo.

Ei kommentteja:

Lähetä kommentti