sunnuntai 12. kesäkuuta 2016

Uutta Yoursia

Nyt ollaan takaisin Vaasassa. Viikko Tuurissa meni tosi nopeasti, olisin jäänyt kauemmaksikin aikaa. Mikäs siinä ollessa äitin ruokapatojen äärellä. :)
Ehdittiin tehdä kaikkea mukavaa mutta sää oli kyllä tosi sateinen muutamana päivänä. Silloin piti mennä shoppaa Keskiselle. :) Oli muuten jotenkin todella tylsä plussamuoti tällä kertaa, en löytänyt mitään ostettavaa edes Junaroselta! Keskiseltä saa siis Junarosea, Emoi en plus, Nansoa, Finnwearia ja muita sellaisia vähemmän tunnettuja merkkejä. Zizziä siellä ei ole myynnissä. Olin niin pettynyt siihen valikoimaan, että kysyin äidiltäni jos lähdetään Mänttään perjantaina katsomaan mitä Yoursilla olisi tarjota. Sinne sitten lähdettiin. :)
Mutta sielläkin oli sellainen juttu, että tilaus oli juuri lähtenyt ja tavaraa ei ollut kauheasti. Monesta kivasta vaatteesta tosi huonosti kokoja jäljellä, yleensä se pienin ja suurin. Höh. Pari juttua sieltä ostin. Laitankin niistä kuvaa tähän.



Tuo valkoinen neuletakki on ihana noiden hihojen takia, ostin tuon vaikka on kokoa 20 eli 46 muistaakseni. Tykkään tuosta vaikka onkin vähän tuollainen nafti mutta neuletakeissa ei ole niin tarkkaa. Sitten tuon mustan paidan ostin sellaiseksi rennoksi paidaksi, esim. leikkipuistoon. Tosi kiva päällä. Muuta en sitten ostanutkaan. Olisin kovasti halunnut uuden yöpaidan mutta niistäkin oli koot loppu. Ensi kerralla kyllä soitan ja kysyn onko tavaraa ennen kuin lähdetään ajelemaan. :)

Mutta ensi viikolla piipahdetaan Helsingissä. Äitini menee Musen keikalle ja me jäädään poitsun kanssa sitten hotellille. Starbuckissa ja Marks & Spencerissä ainakin pitää päästä käymään. Onko Helsinkiin tullut mitään uusia plussabrändejä?

Viikon mökkilomakin odottelee juhannuksena, ihanaa! Sitten lisäksi isoveljeni tulee Usasta kotiin 2 viikon ajaksi. Hänellä onkin minulle erittäinen mieluinen synttärilahja. Pyysin tietty taas Michael Korsia, ne kun on siellä edullisempia. Pyysin ostamaan laukun..se on niin suloinen kuin karkki! Haluatteko nähdä kuvan siitä? :)

Michael Kors Cynthia Satchel, neimanmarcus.com
Arvatkaa mikä väri noista tulee minulle? :)

1 kommentti: