torstai 22. elokuuta 2013

Koemeikki

Tulin juuri koemeikistä, mielenkiintoista hommaa. :D Meikkiä tehtiin noin 2 tuntia ja olen suhteellisen tyytyväinen. Ainut on meikkipohja ja meikkivoiden, joista olen epävarma. Meikissä käytettiin Lumenen tuotteita, kasvoissa siis..ei silmissä. Jotenkin olen niin tottunut tuohon Helena Rubinsteinin meikkivoiteeseen ja Smashboxin primeriin, että kaikki muut tuntuu epämukavalta kasvoissa. Sain tosin luvan ottaa omat voiteet mukaan sitten lopullisen häämeikin tekoa varten.

Laitan tähän nyt kuvaa koemeikistä. Tahdon painottaa, että toinen silmä on meikattu lopulliseen muotoonsa. Toisessa ei ole läheskään yhtä vahvat rajaukset. Lisäksi minulla on ripsaria mutta irtoripsiä ei ole ollenkaan, ne tulee sitten lopulliseen meikkiin. :) Kulmakarvat ovat myös erilaiset, ehkä ammattilaisen tekemät on paremmat verrattuna omiin tekeleisiin.




 Mitä mieltä olette silmämeikistä..entä meikkipohjasta? Minusta tuo meikkipohja ei ole niin hyvä, silmämeikistä tykkään. Aluksi epäröin sitä mutta nyt tykkään siitä oikeastaan jo. :)

 Minulle tulee rakennekynnet myös. Pakko laittaa, kun yksi kynsi on ihan nysä. :( Nyt olen lakannut kynnet Essien lakalla ja päällä on Lorealin uutta hilelakkaa.


Nämä lakat ovat olleet kynsissä jo viime lauantaista lähtien. Hyvin ovat kestäneet, Essie sopii minun kynsille kyllä hyvin!

Minulla oli joku ajatus tähän loppuun mutta se hukkui jonnekin. Päässä pyörii niin paljon koko ajan. Olen lähdössä huomenna Helsinkiin vaihteeksi, viivyn siellä koko viikonlopun. Saamme vihdoinkin veljenikin Suomeen lomalle ja meidän häihin tietty. En ole nähnyt häntä joulun jälkeen, joten todella mahtava homma nähdä hänet nyt!!


17 kommenttia:

  1. Oikein kiva silmämeikki tulee. :) ja ne irtoripset täydentää kivasti! Ja piti oikein kelata alas ja edellisessä postauksessa näki sun ite tekemän meikin, nii voisin kyl sanoa et pohjat on siinä paremmat ku tuossa koemeikissä!
    Itse ehkä hiukan laittaisin enemmän aurinkopuuteria.

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Kyllä varmaan mennään omien pohjien mukaan, koska Lumene ärsytti ihoa sen verran että posket olivat punaiset, kun illalla otin meikit pois..

      Poista
  2. muips!silmä meikki on todella hyvä,mutta pohjustus ei:(kannattaa laittaa sitä omaa mieleistä tärpättii :)sulla on niin kaunis meikki pohjustus ylleensä.mut eihän ne ammattilaisetkaan aina mestareita oo ;)pyydä niitä laittaa sun omaa meikkivoidetta tai mitä nyt käytätkään, ni päivästäsi tulee itsevarmempi ettei meikkipohja petä...kesken hhetkeä =) ja ONNEA HIRMUUSASTI <3

    VastaaPoista
  3. Onpa kyllä "outo" valinta meikkipohjaksi, itselläni ei ole lumenesta mitenkään hyviä kokemuksia. Kun meikin pitää vielä pysyä täydellisenä noinkin tärkeänä päivänä, on minusta ihan järkevää ottaa oma primer ja meikkivoide.

    Oletko muuten tykännyt tuosta smashboxista?

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Smashbox on ihan mahtava, varsinkin nuo primerit. Olen käyttänyt varmaan jo 3 purkkia niitä. :)

      Poista
  4. moikka..ei kuulu nyt tähän postaukseen, mutta tuli mieleen tiedätkö onko toi sanna@rosamor.fi ihan oikea osoite sinne? En saa lähetetty spostia ja oon koittanu soittaakin useaan otteeseen, mutta ei vastausta.. :D

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. En ole lähettänyt hänelle koskaan sähköpostia mutta puhelimella olen saanut kiinni kyllä. Kannattaa mennä käymään, jos et tavoita. Voin suositella Sannan palveluita täydestä sydämestäni, hän on niin taitava ja ihana ihminen!

      Poista
  5. ainakin omaan silmääni tuo meikkipohja näyttää tosi hyvältä, kuulas! :)

    VastaaPoista
  6. Nimenomaan mustakin tää Lumene-meikki on hyvä eikä näytä niin paklatulta!

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Lumemen ja minä ei vain tulla toimeen. Uusi huulikiiltoni on Lumenen ja se kyllä on ainakin vielä sopinut huulilleni.

      Poista
  7. Olisi ollut kiva nähvä vähän kauenpaa koko kasvosi ja silmämeikki silmät kiinni tai niin että silmät ovat normaaliasennossa eikä apposen auki :) Lumenen meikki ei ehkä näytä niin paklatulta kuin omasi (vaikka ihan hyvä sekin on), lumenen meikki on kuulas ja kaunis toki, mutta toisaalta hääpäivänä haetaan meikiltä kestävyyttä joten ehkä kallistuisin omaasi :) Myös jos sinulla on siinä varmenpi olo ei hääpäivä mene huolehtimiseen kestääkö meikki :) ONNEA jo etukäteen! Toivottavasti hääkuvia on tulossa ;)

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Totta, kuvat eivät ole parhaimpia. Edestä otetut kuvat eivät onnistuneet niin hyvin. Huomasin muuten Lumenen meikkivoiteen huonomman laadun siinäkin kun puhuin kännykkään ja kun nostin puhelimen pois korvaltani, huomasin sen olevan ihan meikkivoiteessa! Näin ei käy HR:n meikkivoiteen kanssa. Kiitoksia onnitteluista. :)

      Poista
  8. Kirjoittaja on poistanut tämän kommentin.

    VastaaPoista