perjantai 5. lokakuuta 2012

Mikä matka!

Eilen myöhään illalla tulin kotiin Helsingistä, olipa mahtava reissu. Minähän en mennyt sinne ihan vain huvia varten.
Minut valittiin nimittäin GoSis-raatiin, josta silloin aiemmin mainitsin, että olen siihen hakenut. :) Eilen oli ensimmäinen päivä, kun raati kokoontui ja samalla tapasin muut raatilaiset ja ihanat MTL-tytöt! Oli sitten ihan mieletön päivä. Meidät otettiin tosi hyvin vastaan ja selvisi, että  pääsemme ihan oikeasti vaikuttamaan näihin asioihin. Muut raatilaiset olivat todella hyviä tyyppejä ja tultiin heti alusta lähtien todella hyvin juttuun. SOK:n porukka ihmettelikin, että eikö me tosiaan olla tunnettu toisiamme entuudestaan, kun iloinen puheensorina ja nauru täytti huoneen. :) Tästä jutusta tulee mahtava!! Oli raadissa yksi blogini lukijakin, oli kiva tavata A! Seuraavaa kokoontumista odotellessa.

Kuvia en taaskaan ottanut oikeastaan paljon yhtään, oli niin paljon kaikkea muuta. Meinasin tehdä sen päivä kanssani-postauksen mutta eipä ollut oikein tavanoimainen päiväni. :D Olin aika väsynyt eilisen takia ja olenkin ollut tässä sohvalla aika paljon tänään. Mies lähti työporukan kanssa viihteelle ja minä olen nyt vuorostani ihan vain kotona kissujen kanssa. Huomenna menen käymään Seinäjoen Käsityömessuilla. Niin ja arvatkaa muuten, että kuinka kävi niiden edullisten uusien kiilakorkoisten nilkkureiden kanssa...no menivät rikki tietysti pohjasta. :( Eli ei kannata ostaa halpaa, koska harvoin se on hyvää. Niin ja arvatkaa, että miten kävi sen uuden edullisen eyelinerin kanssa..luomet turposivat ja tulivat punaisiksi. Eli nyt sitten ostin eilen Helena Rubinsteinin eyelinerin, kun se suosikkini Clarinsin malli mentiin lopettamaan. :((



Kuvassa uudet Ikean kynttilänjalat in action HR:n eyelinerin kanssa. Tarkoitus oli hankkia kaksi samanlaista valkoista kynttilää mutta Cittarista oli kynttilät loppu tuosta koosta. Siellä oli muutenkin kynttilähyllyt aika tyhjiä, ei kai syksy tullut heille yllätyksenä? :D

Hauskaa viikonloppua kaikille! :)





6 kommenttia:

  1. Oli tosiaan kiva tavata. Ihan kuin olis tunnettu jo kauemminkin :) Parin viikon päästä sit taas. Ja vietetään yhtä hauska päivä samoissa merkeissä. Hauskaa viikonloppua. Terkuin Anne

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. No niinpä. :) Ei malta odottaa seuraavaa kertaa!!

      Poista
  2. Kiva että pääsit raatiin! Toivottavasti alat ajaa kunnollisten hihojen asiaa :D

    T: Se hihattomista paidoista valittanut :)

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Keskusteltiin aika paljon hihoista. ;)

      Poista
  3. Kiitos kaikista viime aikojen kivoista postauksista, en ole ehtinyt kommentoimaan. Kävin linkin kautta vastaamassa Gossipin kehittämistä koskeviin kysymyksiin ja olihan siinä kilpailukin. Itse kaipaisin mallistoon pitempiä farkkuja ja pitkiä housuja yleensä, olen sen verran pitkä ihminen. Kerrohan raadin kuulumisia kun ehdit! Hyvää viikonoppua!

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Hienoa, että kävit vastaamassa kyselyyn. :) Hauskaa viikonloppua!

      Poista