torstai 9. helmikuuta 2012

Almost back in business

Olen taas vaihteeksi sairastellut, tällä kertaa iski vatsatauti ja kuume. Kerään näköjään kaikenlaisia infektioita nyt itseeni, mistä lie johtuu? Mies on ihan varma, että se johtuu salilla käymisestäni. Kun siellä liikkuu suuret ihmismäärät ja hikoillaan ja sitten tietty kosketaan niihin laitteisiin. Toinen teoria tuli hoitsulta, jonka mukaan ihmisillä on tälläisiä vuosia joskus. Sairastetaan siis enemmän, että on sitten taas vastustuskykyä. Ja oli sillä hoitsulla toinenkin teoria, kysyi minulta, että kuinkas paljon sitä painoa on? :D Oli todella mukavaa keskustella ruoka-aiheisista asioista, kun oksu oli lentänyt hetken aikaa sitten. :/ Noh, kerroin sitten jonkin verran tästä projektistani, joka on nyt päällä ja millaisia tuloksia sillä olen saanut. Hoitsu oli sitten oikein tyytyväinen ja olisi halunnut keskustella enemmänkin, minä en. Johtuen olotilastani, mielessäni oli vain omaan sänkyyn pääseminen.

Nyt alkaa taas olemaan normaalimpi olotila. Syöminen on tosin hidasta ja ruokavalio hyvinkin yksinkertainen, nimittäin vain banaania, kaurapuuroa, vettä, tehojuomia ja vaaleaa leipää.

Tänään pidän vielä matalaa profiilia mutta huomenna olisi tarkoitus poistua kotoa. Jos sitten vaikka asukuvia tms. :)


11 kommenttia:

  1. Siis ymmärsinkö nyt oikein, hoitaja oli sitä mieltä että tuollaset perus kulkutaudit johtuis siitä että painoa on vähän keskivertoa enemmän? Huh huh... :D
    Tosin tiedän tapauksen, jossa lääkäri on sanonut ylipainoisen henkilön masennusoireisiin (jotka siis johtui kyllä ihan muusta kun siitä painosta) että kaikki ongelmat elämässäsi katoais samantien, jos vaan laihduttaisit. Itelläkin kun tätä painoa tosiaan on (ja projektia meneillään mullakin) niin olishan se tosiaan kiva jos esim. rahaongelmat katoaa sitä mukaa kun paino tippuu... :D

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Hei Windi,

      Juu, ymmärsit ihan oikein. Meinasinkin sanoa sille, että sinunko teorian mukaan normaalipainoiset eivät ole koskaan sairastaneet mahatautia. Flunssani kuulemma johtuvat myös tästä samasta asiasta. Hullua sinänsä, että kun nyt harrastaa sitä liikuntaa ainakin 3xvko, niin taudit vaivaa. :D

      Poista
  2. Se on kyllä totta että ylipainoiset ihmiset kärsivät esim. D- vitamiinin puutteesta, mikä kylläkin tuntuu uskomattomalle mutta niin se vain on. http://www.terveyskirjasto.fi/terveyskirjasto/tk.koti?p_osio=&p_artikkeli=uut15312

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Syön D-vitamiiniä purkista, että sen saanti pitäisi olla hyvä. :)

      Poista
  3. Tulin vihaiseksi kun luin kirjoitustasi. Itse olen reilusti ylipainoinen hoitaja. Viimeksi olen ollut sairaana ja sen vuosi pois töistä viisi vuotta sitten (flunssa), puuta tietysti täytyy koputtaa ettei taudit ole iskeneet mutta minun kohdallani, kun kiloja sen verran reippaasti on, tuolla sinun kohtaamallasi logiikalla minun pitäisi olla viikottain flunssassa tai vatsataudissa. Tiedän kyllä tuon tunteen, aina kun joutuu lääkärissä käymään niin kaikkien vaivojen syy on ylipaino. Tuntuu että joskus kun on ollut korvakipu niin senkin vika on ylipaino, kai korvatkin ovat niin läskiset että tulehtuvat. Itse en hoitajana koskaan puhu potilaalle ylipainosta jos hän ei siitä ensin itse mainitse. Nykyään kuitenkin kaikki ihmiset tietävät ovatko he ylipainoisia vai eivät ja auttaahan terveydenhuolto muitakin itsensä sairastuttaneita =), esim. tupakoijat ja narkkarit, miksi ylipainoisista tehdään syyllisiä kaikkeen.

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Mukava kuulla toisen hoitajan mielipide. En todellakaan odottanut, että se hoitaja olisi tuosta asiasta alkanut puhumaan, kun vatsataudin takia sinne menin. Täällä Vaasassa sitä vatsatautia ainakin on nyt liikkeellä, mutta tämä hoitaja halusi näköjään ottaa asian puheeksi joka tapauksessa. :( Jälkeenpäin taas ajatteli, että miksi en avannut suutani ja kertonut mielipidettäni. Mutta toisaalta olin silloin niin heikossa kunnossa, että en varmaan olisi saanut mitään järkevää puhetta aikaiseksi. :)

      Poista
  4. Hei ! :)

    Voisitko tehä tästä sun projektista ihan oman postauksen? :)

    VastaaPoista
  5. Mistä tiedät että D-vitamiinin saanti on hyvä? Mitä syöt ja kuinka paljon? Kannattaa syödä D-vitamiini kapseleina jossa on rasva mukana esim .oliivi öljy tai joku muu, D -vitamiini tarvitsee rasvaa imeytyäkseen.Itse syön 125mg ja käyn säännöllisesti mittauttamassa veriarvoni ja nyt ollaan tuolla annoksella normaalin rajoissa. Suomesta ei meinaa hyviä vitamiineja löytyä mutta jos on pakko niin Tohtori Tolosen 50mg D-vitaminit ovat varmaankin parhaimpia vaihtoehtoja. Itse olen tilannut jenkeistä vitamiinit sun muut ja ei voi kuin nauraa suomen asettamille D-vitamiini raja-arvoille :) Kehottaisin kaikki mittauttamaan oman D3 vitamiini arvon.

    VastaaPoista
  6. Moi!

    Itselläki on menossa projek.. ei vaan elämänmuutos liikunnan ja ruokavalion suhteen! :) Mitä sä syöt, kerro lisää? :)

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Hih, niin on se varmaan enemmäin kuin projekti. :) Voin yrittää tehdä postausta asiasta. :)

      Poista