torstai 29. maaliskuuta 2018

Esittelyssä meidän koti

Lupasin tehdä postausta meidän uudesta kodista, jossa olemme nyt asuneet noin 2 kuukautta. Edelleen olemme tyytyväisiä tähän meidän taloon. Pyörittelimme aika paljon pohjapiirrustuksia ja tietysti tontin muoto ja koko asetti omat haasteensa. Tontti meillä on siis noin 950 neliötä ja talon pinta-ala on noin 159. Ei siis paljon jää tilaa nurmikolle. :D Mutta siis olemme sillä tavalla ihan tyytyväisiä, tietysti iso rantatontti olisi ollut se paras mutta kun ei se lottovoitto ole osunut vielä kohdalle.

Desingtalon kanssa on kaikki mennyt hyvin ja voin lämpimästi suositella. Jos talon haluaa, niin sen voi oikeasti saada tosi edullisesti, silloin vain joutuu usein tekemään myönnytyksiä talon koon, sisustamisen ja kodinkoneiden suhteen. Me ei tehty niin. Valitettavasti onnistuttiin valitsemaan aina melkein ne kalleimmat asiat, eli takka, kodinkoneet, tapetit, lattiamateriaalit jne.
Tapetit valitsimme ja hankimme itse muualta kuin Desingtalon valikoimista, ne oli aika perusmeininkiä ne tapetit. Minä pääasiassa toimin tapettivastaavana, eli kävin läpi m o n i a tapettikirjoja..hauskaa puuhaa se on kyllä. Yritin valita pitkäkestoisia tapetteja, eli esim. lastenhuoneisiin ei kovin lapsellisia tapetteja mitkä hetken kuluttua olisi uusittava.
Tapetit ostin Keskisen Kyläkaupasta, piti sen verran vetää kotiinpäin. Siellä on oikeasti ihan kivoja tapetteja, varsinkin Vallilan tapettiosasto on iso.

Esittelen nyt meidän makuuhuoneen, kodinhoitohuoneen ja eteisen.

Kuva 1, makuuhuone. Halusimme todellakin vaatekäsittelyn erillään makuuhuoneesta, että ei tule sitä vaatepölyä. Makuuhuoneen tapetti on tosi kaunis hämärällä, se kimaltelee a i v a n ihanasti. Tosi moni on ihastetellut meidän tapettia, sieltä Keskisen Kyläkaupasta löytyi. :)
Sänkyä vastapäätä tulee vielä telkkari seinälle ja varmaankin joku pieni senkki tuohon sivulle.
Sängynpääty on lasia pääasiassa ja ostimme sen jo vuosia sitten Hiipakan mallistosta.


Kuva 2. Kodinhoitohuoneemme on iso, pyykkiä käsitellään niin paljo tässä talossa. :D Mieheni suunnitteli minulle oman meikkipisteen tuohon sivuun, tykkään. Walk-in closet onkin tuossa sopivasti makuuhuoneen vieressä. :)

Kuva 3. Kodinhoitohuoneesta pääsee terassille ja kylpyhuonetiloihin. Ne esittelen myöhemmin. 

Kuva 4. Kodinhoitohuone jatkuu.


Kuva 5. Meidä ihanan iso eteinen, mies teki taas hyvää työtä kun suunnitteli näin ison eteisen. Oikealla oleva ovi menee arkieteiseen ja tekniseen tilaan. Vasemmalle oleva ovi on meidän työhuoneeseen, joka on pahiten kesken!
Tuo eteisen matto ostetiin ihan vähän aikaa sitten VM-Carpetin mallistosta, rakkautta!
Senkki on Ikean ja jo monta vuotta vanha. :)


Mitä mieltä olette. Onko liian harmoonista? :D

2 kommenttia:

  1. Kaunista mutta minun makuun liian väritöntä. Ihmiset kuitenkin tykkäävät niin eri asioista joten kodin pitää miellyttää omaa silmää,ei muiden. Onnea uuteen kotiin.

    VastaaPoista
  2. Todella kaunista! Mun makuun sisustus ois just eikä melkein, eli ei oo liian väritöntä :) Innolla odotan jatkoa esittelystä..

    VastaaPoista