maanantai 6. huhtikuuta 2015

Pääsiäisen reissu Flamingo

Pääsiäisen reissusta kotiuduttiin eilen. Oli kivaa ja meidän poitsu osottautui reippaaksi ja iloiseksi matkakaveriksi. :) Uskalletaan siis lähteä toukokuussa laivalle, jei.
Menomatkalla valittiin pysähdyspaikaksi ABC, se oli virhe. Se oli ainut paikka, jossa poitsulta pääsi itku ja ruokailustakaan ei poitsun osalta tullut mitään. Ympäristö oli varmaan niin meluinen, että ei pystynyt keskittymään ruokailuun ja sitten se alkoi ärsyttämään. Paluumatkalla pysähdyttiin Shellillä ja meininki oli ihan erilainen, kaikki meni mainiosti. Ja olipa muuten todella hyvää palvelua Shellillä, he mm. tulivat laittamaan pöydän ja tuolit niin, että poitsulla oli parempi olla. Ei siis pyydetty apua, sieltä vain tuli asiakaspalvelija auttamaan. Kiitinkin heitä lähtiessämme hyvästä palvelusta, he ilostuivat kovasti. Mielestäni hyvää palautetta pitää ehdottomasti antaa, se voi pelastaan monestikin päivän. :)

Mentiin Flamingoon tosiaan pääsiäistä viettämään. Olen ollut tuolla Sokos hotellissa aiemmin mutta en siellä Flamingon puolella kylpylässä. Tykättiin kyllä miehen kanssa, varsinkin se spa k-18 oli oikein rentouttava ja mukava paikka. Se vesipuisto oli tosi täynnä ihmisiä ja oli aika meluinen muutenkin mutta kävimme kyllä parit liukumäet laskemassa. Oli kivaa!
Meidän mukana oli minun vanhemmat, joten jätettin poitsu heidän hoitoon ja päästiin miehen kanssa polkskuttelemaan kahdestaan. Pitää kyllä käydä täällä Vaasassa taas uimassa, niin kivaa touhua se on kyllä.
Pääsiäinen meni siis oikein mukavissa merkeissä, tuli myös syötyä hyvin, vähän shoppailtua, käytiin myös leffassa. Oli tosi hyvä tuo uusi Fast and Furious, se jäi vain osaltani puoleen väliin. Sain meinaa puhelinsoiton äidiltäni kesken leffan, että pumpattu maito ei ollut riittänyt ja poitsu oli vielä nälkäinen. Eihän siinä muu auttanut kuin lähteä imettämään nälkäistä kaveria. :) Pitää käydä katsomassa se leffa uudestaan pian, oli meinaa tosiaan hyvä ainakin puoleen väliin asti.

Kävin Jumbon Zizzissä mutta ei siellä oikein ollut mitään ostettavaa. Ostin sitten vain uuden meikkivoiteen Stockalta ja parit ponnarit, hurjat ostokset. :D
Kokeilin tuossa vähän aikaa sitten tosi monen hehkuttamaa uutta Lumenen meikkivoidetta Blur ja se toimi minunkin ihollani hyvin. Taidan siirtyä siihen tuosta kalliista Helena Rubinsteinin meikkivoiteesta, on meinaa hinnassa eroa. Oikean sävyn löytäminen oli vain hankalaa mutta löysin ehkä oikean. Nyt testailemaan. :)

Lumene Blur Foundation
Pari asukuvaakin tuli otettua matkalla. Mies sai muuten tosi hyviä kuvia meidän pikkuisesta, laitettin jo kuvakirja tilaukseen. :)


bolero - Yours / tunika - NewLook / farkut - Zizzi / laukku Michael Kors / huivi -unknown

neuletunika - H&M (uusi!) / tunika - Forever21+

Tuo mehubaari oli kiva tuolla Jumbossa, tuollainen pitäisi saada tänne Vaasaankin ehdottomasti. :)


Poitsun lemppari nallekin oli matkassa mukana tottakai. :)

Kirppikseltä jäi muutama vaate. Laitanko ne myyntiin blogikirppikselle valmiilla hinnalla vai haluaisitteko ennemmin "huutaa" niitä? :)

2 kommenttia:

  1. Kiva kun viihdyitte täällä meillä! :)

    VastaaPoista
  2. Oletkos siis Flamingossa töissä? :) Kiva paikka oli kyllä, hotelli oli bookattu ihan täyteen ja sen kyllä huomasi. :D

    VastaaPoista