torstai 11. heinäkuuta 2013

Little bit everything

Huh, olin eilen 15km kävelylenkillä ja nyt jaloissa myös tuntuu siltä! Kaksi tuntia siinä meni, kun kävelin ja välillä juoksin lenkin läpi, olin kotona illalla kymmenen aikaa. Mieskin jo huolestui, että mihin se on nyt joutunut. :D

Tänään kävin taas valoimpulssihoidossa ja sen jälkeen miehen kanssa lounalla. Alkoi muuten naurattamaan kun kauneushoitolan nainen ehdotti, että laitetaan minulle huuliin vähän täytettä. Olin, että Whaat? Olisi sitten kuulemma seksikkäät häitä varten. On varmaan sanomattakin selvää, että kieltäydyin kohteliaasti. :D

Olen tässä lomani aikana järkkäillyt häitä, hoitanut ihan virallisia asioita kuten käynti kirkkoherranvirastossa. Minulla piti olla tiistaina hääpuvun sovitus mutta se siirtyikin ensi viikolle yrittäjän toivomuksesta. Ihan ok, on minulla lomaa vielä ensi viikollakin. Jänskättää, että millainen puvusta tulee.

Livbox tuli tänään, olis taas aika pettynyt sisältöön. Varmaan lopeta tilauksen, kun kaappii kertyy nyt paljon sellaista turhaa tavaraa.


Tuollanen hiusdonitsi minulla on jo ennestään, samoin tuo Carmexin huulirasva. Sunsilkin tuotteita en käytä enkä myöskään Herbinan, muutenkaan en koe kuivashampoota niin tarpeelliseksi. Tuo musta purnukka on tehohoitovoidetta hiuksille, sitä voin kokeilla. Pinnit oli ihan ok, tosin melkein samanlaisia löytyy jo kaapista ennestään. :D

Otin pari räpsyä lenkkireissuilta eilen tai no tuon toisen kuvan otti mies, joka oli lenkillä mukana ensimmäisen kilometrin ajan. :) Tuossa kuvassa näkyy muuten Bubbleroomilta tilaamani t-paita ja leggarit+ hame yhdistelmä.


Tälläisissä maisemissa oli kiva lenkkeillä. :)



Minulla on muuten passi kadoksissa, olisi ihan kiva se löytää. Pitäisi tehdä ESTA-hakemus Usan reissua varten ja lisäksi mennään varmaan ensi viikolla käymään Tallinnassa, eikös siellä pidä olla passi?

6 kommenttia:

  1. Juu, Viroon tarvitaan passi. :) Vautsi, itekin haluaisin USA:han, ollu haaveena jo pikkutytöstä asti. :)

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Onneksi löysin passini eilen. Se oli jäänyt epähuomiossa laukkuun, joka minulla oli mukana viimeisimmällä reissulla Lontoossa. :) Olen käynyt nyt 2 krt Usassa (NY&Washington DC). Odotan suuria Miami Beachin reissulta ja varsinkin siitä ympäristöstä, olen haaveillut matkustavani joskus Floridaan ja nyt se toteutuu. Toivottavasi ei tule mitään hirmumyrskyä, syyskuussa ne on aika mahdollisia varmaankin. :D
      Oletko jo naimissa, onko häämatka tehty? Jos ei, niin kannattaa suunnata haaveet häämatkaan Usaan? :)

      Poista
  2. Siis kääk, mulle ei taaskaan tullut LivBox samaan aikaan muiden kanssa ja näköjään kaikki sai aika samanlaiset setit :( Mullakin jää aika moni tuote käyttämättä jos samaa settiä tulee mullekin - mulla oli 3kk määräaikainen tilaus ja enpä taida uusia sitä enää. Eikös LivBoxissa alkuun tullut hajuvettä, meikkejä ym. Nyt ne tuntuu olevan vaan voiteita ja extremetöhniä. Mulla ei ole ketään kenelle voisin ton donitsin tai lämpöhötön lahjoittaa (lyhyt tukkaisia kavereita eikä munkaan tukka yllä ponnaria pidemmälle) mutta jos olisin saanut vaikka vihreää kynsilakkaan (mitä en ikinä käytä), olisin kesän kunniaksi voinut vetää kerroksen tai vaikkapa muotovaahtoa, takuulla tulisi käyttöön. Hih, kauhee avautuminen mutta pöh, pettymykseltä näyttää toi loota.

    Sulla ei tietty nää laatikkosisällöt enää tunnu missään kun reissua pukkaa.......! :)

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Minunkin mielestä silloin aluksi boxit oli paljon kiinnostavampia, haluan hajuvesiä! Meikit on myös hyviä, minulla on jäänyt vakiokäyttöön se Mschic poskipuna, joka tuli ekassa boxissa. :) Merkillistä tuo sinun postin kulku, mihin se boxi aina jumittuu? :(

      Poista
  3. Koska teidän häät on? Meillä on elokuun lopussa ja puku odottaa myös sovitusta Rosamorissa :)

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Meillä on myös elokuun lopussa ja hassua, että meillä on puku vielä samasta paikasta. Laita spostia, jos haluat vaihtaa ajatuksia tulevista häistä. Olisi mukava verrata kokemuksia häiden järkkäilystä! :) bunnymode@gmail.com

      Poista