lauantai 28. tammikuuta 2012

Suunnitelmien muuttamista

Tänään minun piti mennä ystävän luo ja pitkästä aikaa viihteelle. Mutta ystäväni sairastui ja Johnny sai antibioottikuurin sairastuttuaan. Että nyt olosuhteiden pakosta olen ollut ihan vaan kotosalla ja vetänyt siivous maratonit. Ainut hyvä puoli siivoamisessa on mahtavan musan kuuntelu!
Minulla on tapana ottaa Spotifysta Top Lists ja sieltä Iso-Britannian lista, oikeastaan aina poikkeuksetta. En voi kuunnella Suomen listaa, koska siellä on paljon sellaista musaa, jota en kuuntelisi missään olosuhteissa. Olen aika nirso musan suhteen, kaikki ei todellakaan uppoa!

Tässä muutama, jotka soi tänään useammin kuin kerran..









On ollut erittäin mielenkiintoista antaa Johnnylle lääkitystä suun kautta. Ei meinaa sitten tulla mitään, on niin lahjakas vääntelemään itseään. :D Olen piilottanut sitä nyt sitten ruuan sekaan, on ainakin piristynyt huomattavasti, eli lääke on tehonnut hyvin.

Onko kukaan muuten tärmännyt missään kaupassa sellaisiin mustiin strech housuihin bootcut lahkeella? Omani on H&M:n ja ovat nykyään liian isot. Minulla on iso kasa sellaisia mustia suoria housuja, jotka eivät niinkään jousta. Koen ne liian virallisiksi, strech housut olisivat juurikin loistavat. Olen käynyt läpi tosi monet nettikaupat, mutta en ole mistään sellaisia löytänyt. :(

Nyt aion rentoutua ja odotella miestä kotiin harrastuksensa parista. Putous ainakin tulee katsottua ja ehkä voisi harkita leffan vuokraamista. :)

Ei kommentteja:

Lähetä kommentti