perjantai 4. marraskuuta 2011

Sisustusta ja kosmetiikkaa

Ollaan tänään järjestelty miehen kanssa kaappeja uuteen järjestykseen, eteisen lipaston laatikostot oli meinaa ihan räjähtämispisteessä. Järjesteltiin sitten samalla muitakin kaappeja ja minä muutin sisustusta hieman jo talvisempaan meininkiin, vaikka lumesta ei olekaan vielä tietoa. Huomasin muuten tänään, että saan kerrankin iskeä tuonne parvekkeelle joulukuusen valoineen, kun sieltä löytyy pistorasia. Aikaisemmissa asunnoissa ei jostakin kumman syystä ole ollut parvekkeella koskaan pistorasiaa. Lisää iloa asiaan tuo 2. kerroksen parveke, josta kuusi näkyy komeasti, pienistä asioista voi tulla iloiseksi. :D

Olen käynyt Pentikillä ihastelemassa kaikkia juttuja jo muutamaan otteeseen ja lahjakorttiakin oli vielä jäljellä, niin ostin sitten sieltä tuollaisen puskan, johon laitoin valot sekaan piristämään ilmettä.

Maljakko on IN-sisustuksesta, puska Pentikiltä ja valot hankittu joskus viime vuonna. :)
Yläkerran lipasto sai H&M Homesta uuden liinan, jossa on vähäsen blingiä. Voitteko kuvitella, että en ole vieläkään saanut aikaiseksi laitettua kuvia kehyksiin..aika noloa. :(
Blingit tarkemmin.
Sitten kosmetiikkapuolen juttuihin. Olen tässä kokeillut uusia juttuja viime aikoina ja tykkään kyllä näistä kovasti.

Inglotin meikit olen todennut hyviksi. The Body Shopin "huokosten pienentäjä" on ollut testissä muutaman päivän ja aivan niin kuin nenäni huokoset olisivat kutistuneet (toiveajattelua?). Clarinsin eyelinerin ostin Chanelin tilalle ja olen tykännyt, helpompi laittaa ja ainakaan vielä ei ole ilmaantunut allergisia oireita. YSL:n kulmakynä on kestosuosikkeja.

Redkenin suojaneste antaa hyvän tuen kiharoiden tekemiseen. Mousse menee hiuksiin toivottavasti jo viikonloppuna. Aussie hoitava ja volyymia antava muotovaahto on melkein jo kulutettu loppuun

Minulla on muuten parturiaika ensi tiistaina, hiusmalli taitaa muuttua aika radikaalisti. :) Jänskättää!

Huomenna pitää tehdä pyhäinpäivän kunniaksi porsaankyljyksiä kasvispedillä, namskista!

Ihanaa viikonloppua kaikille!

Ei kommentteja:

Lähetä kommentti