tiistai 13. syyskuuta 2011

Kipua ja tv-ohjelmia

Nyt en ole ehtinyt otattamaan päivän asu -kuvia tms., kun olet hypännyt hamppilääkärissä. Ja joudun menemään sinne vielä torstainakin uudestaan..ja vielä senkin jälkeen tulee käyntiä. Olen niitä ihmisiä, jotka eivät käy vuosittain hammastarkastuksissa ja näinhän se tietty sitten kostautuu. Suustani löytyi 4 reikää (!!) ja niitä nyt sitten tässä paikkaillaan. Reiät ovat tulleet kaiken lisäksi hankaliin paikkoihin kuten vanhojen paikkojen alle. Argh!

En ymmärrä mistä noita reikiä tulee, kun en edes juo mitään sokerijuomia. Eniten kulutan teetä (ilman sokeria), vettä, mineraalivettä, Pepsi Maxia ja maitoa. :)  Lisäksi huolehdin hampaistani päivittäin tunnollisesti, ihan epäreilua tämmöinen. :( Onneksi ei ole mitään hammalääkäri pelkoa, mutta eihän se mukaavaa ole koskaan tuollainen! Hammaslääkäri sanoi lisäksi, että nykyään on menty siihen suuntaan, että syödään usein mutta vähän. Hampaiden kannalta se ei ole hyvä juttu, koska ph-arvo heittelee silloin suussa useasti. Omat ruokailutottumukset ovat aika rutiininomaiset. Aamupala, lounas, välipala klo 16 ja iltapala klo 20. 

No niin, olisikohan tässä tarpeeksi infoa suuni elämästä? :))

Aikaa on lisäksi vienyt monien tv-ohjelmien alkaminen. Eilen alkoi Suomen huippumalli haussa -ohjelma. Lisäksi Emmerdale (♥) alkoi pari viikkoa sitten. Niin ja Diiliä on tullut seurattua alusta lähtien. True bloodin uusimpa jaksoja olen myöskin seurannut netistä. Voi voi, tulkaa hakemaan minut pois telkkarin äärestä!

Tilasin muuten Ellokselta Zizzin saappaat. Yritin katsella teille linkkiä mutta ovat ilmeisesti loppuneet kokonaan, kun eivät enää löytyneet. Sain niihin -30% alennuksen, joten ei kirpaise niin pahasti. Epäilen kyllä saappaiden sopivuutta, no sitten sen näkee. :)
Halensin paketti lähti tänään takaisinpäin ja unohdinkin muuten mainita, että yhden jutun otiin paketista itselleni. Nimittäin nämä...

Adidas urheiluhoust 44,95€
Ovat todella hyvät jalassa. Ajattelin käyttää niitä ihan kotona ja sitten salille ne sopii kanssa. Tekisi mieli ostaa salijäsenyys, kun täällä Vaasassa kaikki ovat niin sporttisia (pieni yleistys) ja itsellekin on tullut sellainen kipinä. Se vaan on niin kallis harrastus mutta ehkä siihen voisi sijoittaa. Lopetin muuten kaikki lehtitilaukseni, kun en niitä ehtinyt kannesta kanteen lukemaan kunnolla. Lisäksi äidilleni tulee lehtiä vaikka hur mycket, voin niitä pyytää sitten lainaan. :)

Ehkä siitä säästöön jäävän rahan voisi sijoittaa salijäsenyyteen?

3 kommenttia:

  1. Moi
    Tässä "iässä" hampaat ei enään niinkään reikiidy vaan vanhojen paikkojen saumat alkavat fuskata, varsinkin jos on muovipaikkoja.Kerran reikä niin aina reikä :)
    Satu

    VastaaPoista
  2. Heippa kaima!
    Onpa jännä juttu, että hammaslekurini ei osannut selittää asiaa näin järkevästi. Hän epäili syyn olevan edellisissä hammalekureissa, jotka olivat jättäneet kosteutta hampaan reikään, kun paikkasivat niitä.

    VastaaPoista
  3. Hei
    Tämä on jo "vanha" postaus, mutta halusin vain toivottaa tervetulleeksi esim LadyLinelle (keskustassa ja Kivihaassa, ite käyn jälkimmäisellä). Kannattaa ehdottomasti satsata salijäsenyyteen! Ei sitä hintaa niin mieti, kun se automaattisesti veloittuu joka kk. Usko pois, että se kuluis johonkin muuhunkin. Nyt mun mielestä on vielä jotain tarjouksiakin jäsenyyksistä. Jos "sekasalille" haluat mennä, EasyFit on edullinen!

    terv. entinen liikunnanvihaaja ja nykyisin sit vissiin sporttinen vaasalainen lukijasi ;D

    VastaaPoista