keskiviikko 19. tammikuuta 2011

Päivän asu

Evansin uudet saappaat ovat olleet kovassa käytössä tässä viime päivien aikana, ihanat. <3

Jakku - Gina Tricot, Toppi - NewLook UK, Leggarit - Lindex, Saappaat - Evans <3
Kuvassa näkyy muuten samalla sisustuskutsuilta hankkimani koristeet. Iskin ne tuohon peiliin nyt mutta niillä on paljon muitakin käyttökohteita. Esimerkiksi ajattelin seuraavaksi iskeä ne paneeliverhojen päälle. Siihen vaaditaan kipuamista jakkaralle, niin siksi en ole vielä niitä sinne asti saanut vietyä. :)

Pahoittelut taas muuten kuvan laadusta, miestä ei ollut saatavilla kuvaajaksi tuolla hetkellä.

Taas on kivaa tiedossa kuun lopussa. Lähdemme äitini kanssa päivä Tukholmassa -risteilylle yhdessä.
Harmittaa, kun Debenhamsin tavaratalo lähti sieltä silloin pari vuotta sitten pois. Sieltä olisi saanut Evansia, snif.

Toinen iloinen asia, joka varmistui tänään on, että meidän ostotarjous eräästä asunnosta meni läpi. Eli muutto Vaasaan tapahtuu parin kuukauden sisällä. Tavaroiden pakkaaminen ja purkaminen onkin sitten se asia, joka ei oikein kiinnostaisi. Teemme pientä pintaremonttia asunnossa, joten pääsen tapettiostoksille. Valinnan vaikeus varmasti iskee, kun kartoitusta vaihtoehdoista kävin tekemässä jo aikaisemmin. Työn metsästys alkaa omalta osaltani, koska koulutuksen loppui juuri ja täältä Seinäjoelta ei kannata enää työtä hankkia muuton takia.

Kissuista saimme eilen hauskan kuvan.

Hassuissa paikoissa nämä kissat tuntuvat viihtyvän. Voisin kuvitella, että sohvalla olisi mukavampi köllötellä. :)


3 kommenttia:

  1. Tosi kiva asu! Ja hei, onneksi olkoon, en arvannutkaan, että olette oikein OSTAMASSA asuntoa :) mukava päästä -omaan- kotiin, eikö? Itsekin kyllä haaveilen moisesta... mutta ensin pitäisi asettua johonkin :D

    VastaaPoista
  2. Juu, ihan ostamassa ollaan. Saa ruveta maksamaan ihan jostakin omasta ja asuntoon saa ihan sellaiset tapetit kuin haluaa. Se vasta on jotain se! :) Tehän voitte sitten muuttaa tähän asuntoon, jos Seinäjoelle päätätte asettua. ;)

    VastaaPoista
  3. Teillä on kyllä niin kiva kämppä että voisin muuttaakkin! :D Mike sais kyllä pitää ne pelottavat portaat... Tosin en oikein tiedä onko S-joella meille kummallekaan mitään töitä :S

    VastaaPoista