sunnuntai 29. elokuuta 2010

Urheilusuoritus nro. 2

Tänään pinkaisin mieheni kanssa kuplahalliin urheilemaan..ajatella ihan vapaaehtoisesti lähdin. :)

Täällä siis käytiin. Minä olin ensimmäistä kertaa, mies sai innostumaan lähtemään kertomalla, että voidaan ottaa skapaa sulkapallossa, koska siellä on hyvät mahdollisuudet senkin pelaamiseen. Olen muuten aika kilpailuhenkinen, ihan lautapeleistä lähtien. Normaalisti en seuraa jääkiekkoa, mutta MM-lätkää tulee aina katsottua, se varmaan menee isänmaallisuuden ja kilpaluhenkisyyden piikkiin?

Pelattiin tosiaan jonkun tunnin verran ja minä hävisin kaikki erät, en voittanut siis yhtäkään! Kyllä harmitti, mutta se oikeastaan oli odotettavissa, kun kyllähän tuolla miehellä taitaa parempi kunto olla kuin minulla. En ehkä lähtenyt sen sulkapallon perään juoksemaan niin herkästi kuin olisi pitänyt...

En lannistunut rökäletappiosta kuitenkaan, vaan jatkettiin vielä kuntosalin puolella. Siellä treenattiin vajaan tunnin verran. 2 kuukauden jäsenyys tuonne maksaisi jotain 60€, joten sitä harkitsen nyt. Tykkäsin meinaa olla tuolla, hyvä ilmastointi ainakin oli. Kesällä siellä on kuulemma ollut ihan trooppinen ilmasto, mutta nyt oli tosiaan sopiva.

Treenien jälkeen oikein terveellinen ateria..tein ensimmäistä kertaa Atrian lehtipihvejä, jotka paistetaan pikaisesti molemmilta puolilta. Ja lisukkeeksi tein lohkoperunoita ja salaattia. Hyviä oli, ei tosin yhtään oikeaa ruokaa urheilun jälkeen..mutta...

Huomenna alkaa kirpputori Shoppiksessa, paikka on 146. Eilen aloitin tavaroiden hinnoittelun ja tänään se vielä jatkuu. Lisäksi pitäisi vielä siivota, kun huomenna tullaan tekemään tarkastus meidän kämpän keittiön lattiasta, että mikä sitä oikein vaivaa.

Kaikki kotihommat sujuu muuten itselläni huomattavasti reippaammin hyvän musiikin tahdissa. Voisin tehdä musiikista oman postauksen, koska sen se ainakin omasta mielestäni ansaitsee. Tässä kuitenkin kuvaa tämän hetkisestä spotifyn biisilistasta, näillä mennään vauhdikkaasti!



Ei ole muuten pupua näkynyt enää pihassa. :(

Ei kommentteja:

Lähetä kommentti