sunnuntai 25. heinäkuuta 2010

Vauhtiajot ja synttärijuhlat

Vauhtiajot on ollut tämän weekendin täälä Seinäjoella ja kävin perjantaina pyörähtämässä paikan päällä.
Päällä oli Zizzin tunikamekko, jonka tilasin Ellokselta. Tämä on juuri se samainen, jota sovittelin silloin Jyväskylän Zizzin liikkeessä. Nyt kun sen sai tilattua Ellokselta, niin 69e hinta ei tuntunut liian suolaiselta. Jalkaani sujautin jotain vuosi sitten hankitut avokkaat. Itäkeskukseen oli silloin hiljattain avattu Viroilainen NS King, josta ostin silloin kahdet parit kenkiää kerralla. On tullut käytettyä molempia pareja paljon.


Kerittiin juuri Cheekin keikkaa katsomaan, se oikeastaan kiinnosti eniten koko Vauhtiajojen musikaalisesta tarjonnasta.



Meille tuli aika nopeaa väsy ja nälkä, niin päätettiin hakeutua ruokapatojen ääreen. Suuntasimme Amarillon kautta nukkumaan.


Seuraavana päivänä oli ohjelmassa serkkuni synttärit. Laitoin päälleni myöskin uuden Zizzin tunikan, joka tuli siis myös Ellokselta.

Käytiin juhlien jälkeen kaupungilla Lindexiltä, josta kävin hakemassa ihan tarkoituksella pitkähihaisen paidan, jota katselin jo Helsingin Lindexillä. Tosin, en sitten ostanutkaan sitä, vaan yhden toisen paidan ja hiuksissa olevan rusetin.




Nyt lähdetään mieheni kanssa katsomaan Dicaprion uusin leffa, inception. Kovat odotukset leffasta ja tuskin tulen pettymään.

5 kommenttia:

  1. Mooi!
    Mitäs tykkäsitte leffasta?
    Se loppu jää vähän arvoitukseksi..
    mites te näitte sen, jäikö unimaailmaan vai pääsikö todelliseen kotiin?

    Kiva vakoilla teitä täältä ;)

    -J&M

    VastaaPoista
  2. Kiitos vielä kun kävitte lauantaina :)
    Tuo Zizzin pinkkikuvioinen tunikamekko näyttää tosi hyvältä! -Anne

    VastaaPoista
  3. Cheekki oli kyl mahtava. :) Ja taisin sutkin nähä anniskelualueella.
    -KataMaria-

    VastaaPoista
  4. Voi että tuo sun tukka on kyllä niin mahtava. En pääse siitä mitenkään yli...!

    VastaaPoista
  5. M&J: Kyllä tykättiin kovasti leffasta, piti jännityksessä ihan koko ajan. Ja ne asiat unesta pitävät paikkansa.. ei muista mistä uni alkaa ja yleensä herää siihen, että putoaa jostakin.

    Anne: Kiitos, oli tosi mukava käydä! :)

    KataMaria: Yllättävän hyvä keikka oli kyllä. Mä käväisin siinä anniskelualueella, mutta lähdin kurkku kuivana. :D

    Jenni: Isiltä peritty tukka, en voi valittaa. :) Kiitos kommentista, piristi päivää ja mieltä.. on taas niin kuuma, että meinaa ihan energiat loppua...

    VastaaPoista